maanantai 5. toukokuuta 2008

Trip to Sweden

Huomenna sitten siis olisi edessä lähtö Umeån viehättävään kaupunkiin. Meille avautui mahtava tilaisuus päästä katsomaan täkäläistä neljän päivän festivaalia naurettavan halvalla. Päätettiin sitten porukalla ottaa tilaisuudesta kiinni ja lähteä katsastamaan naapurimaan kevättä.
Eurot on vaihdettu kruunuiksi, laukku on miltei pakattu. Valmiina tässä siis pian ollaan.

Onneksi kuitenkaan reissu ei ole kuin viisi päivää, jotenkin hauskaa on aina lähteä, mutta hauskaa on tulla myös kotiin. Viikolle on luvattu melkoisen viileää ilmaa, joten pitää ottaa villasukat mukaan.

Raportointia sanoin ja kuvin reissusta, jahka ehtiämme.

Ei kommentteja: