Heräsin jo puoli kahdeksan ihmettelemään aamua. Keitin kahvia ja kuuntelin, kuinka sade rummutti ikkunalautaa. Sitten kävin töihin käsiksi ja sain kirjoitettua melko hyvin. Ihan jopa asiallista tekstiä tuli synnytettyä. Ehkä tuo tuosta valmistuu ajoissa marraskuun puoleen väliin mennessä.
Sitten käytiin katselemassa kaikenlaisia teknisiä vempeleitä. Onneksi ei ole tuollaisia rahoja, sitä varmaan helposti voisi heittäytyä turhamaiseksi ja alkaisi hamstraamaan uuteen televisioon ja digihärveleihin. Onneksi on köyhä, niin tyytyy paljon vähempään.
Iltapäivällä Teereen kahville Kivisen kanssa. Rupattelua, naureskelua ja pohdintoja nurkkapöydässä. Huomenna mennään kattomaan muutamaa uutta laulua, jotka on syntyneet viime aikoina. Pitkään aikaan ei olla edes käyty soittamassa.
Kummallista. Sormet syyhyää jo soittamaan.
Nyt ajattelin kuunnella musiikkia, lueskella kirjaa ja tehdä visiitin jonnekin. Soitan jollekulle ja änkeän häiritsemään keskiviikko rauhaa.
Miellyttävä päivä. Aamulla kun yritin kirjoittaa muun kirjoittamisen ohella jotain runoa, niin tuntui, että olotila oli liian onnellinen murehtimisesta kirjoittamiseen.
Jännää sekin.
keskiviikko 19. syyskuuta 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti